Muoti ja yritysvastuu

Vaateteollisuus on yksi maailman saastuttavimmista teollisuuden aloista. Etenkin viimeisten 15-20 vuoden aikana muodin syklit ovat kiihtyneet ja aikaisempaan kahteen sesonkiin verrattuna muotitalot esittelevät vuoden aikana yhä useampia mallistoja. Uutuuden viehätys on kuitenkin jo taantunut ja monet muotitalot ovat palanneet takaisin vähäisempien vuosittaisten mallistojen määrään. Tämä muodin ja mallistojen kiertokulku ei kuitenkaan ole vielä tarttunut halpavaateketjujen pikamuotiin, jossa uusia tuotteita tuodaan kauppoihin jopa kuuden tai kahdeksan kuukauden välein. Tämä pikamuoti uhkaakin planeettaamme mitä pahimmalla tavalla. Ajat ovat kuitenkin osoittaneet: mitä huippumuoti edellä, sitä kulutusmuoti perässä. Ja onneksi tällä hetkellä Yritysten vastuu on suurinta muotia.

Hiilipäästötön muotinäytös

Ilmastonmuutos on asia, joka on viime vuosina puhuttanut yhteiskunnan eri sektoreilla niin kuluttajien keskuudessa kuin yritystenkin puolella. Osa yrityksistä onkin päättänyt ottaa askelia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja yksi näistä ensiaskeleista kestävämmän kehityksen suuntaan tehtiin tämän syksyn muotinäytöksissä.

Muotitalo Guccin kevään ja kesän 2020 mallistojen näytöksen mainostetaan olevan täysin hiilijalanjäljetön. Aikaisemmin eri muotitalot ovat keskittyneet muun muassa eläinten oikeuksiin ja monet näistä muotitaloista lopettivatkin turkisten käytön jo joitakin vuosia sitten. Nyt Guccin toimitusjohtaja Marco Bizzarri on ilmoittanut, että tästä muotinäytöksestä tulevat päästöt korvattaisiin. Suomalaisessa mediassa tätä menetelmää kutsutaan hiilidioksidikompensaatioksi.

Käytännössä hiilidioksidikompensaation ideana on aiheutuneiden hiilidioksidipäästöjen rahallinen korvaaminen. Suomalaisista yrityksistä muun muassa Finnairilla on mahdollisuus hiilidioksidikompensaatioon, jossa esimerkiksi lentomatkan aiheuttamat kulut lasketaan yhteen, päästöjen määrälle annetaan rahallinen arvo ja nämä rahat taas lahjoitetaan järjestölle, joka toiminnallaan estää tai vähentää hiilijalanjälkeä vaikkapa istuttamalla puita tai kehittämällä kehitysmaiden energiantuotantoa. Tätä vaihtokauppaa nimitetään myös päästöpörssiksi. Päästöpörssillä on omat kriitikkonsa, mutta näyttää siltä, että muodin parissa hiilijalanjäljen korvaaminen on kasvava trendi.

Gucci ei ole muotitalona ensimmäinen, joka on ilmoittanut näytöksensä olevan hiilijalanjäljetön, sillä luksusbrändi Gabriella Hearst ehti julkistamaan päästövapaan muotinäytöksensä vain muutamaa päivää ennen Guccia. Hearstin muotinäytöksen päästölahjoitukset menevät parempien liesien kehittämiseen Keniaan. Tämä trendi on oikeaan suuntaan. Jos ja kun yritykset ottavat enemmän vastuuta maapallon hyvinvoinnista, tulemme näkemään seuraavankin vuosisadan ja sen tuomat vaatetrendit.